pysähdys

Potilasyhdistyksellämme, karpatiat ry:llä on täällä netissä oma keskusteluryhmä. Juuri luin sieltä tarinaa yhdestä kohtalotoverista. Hän on odottanut uutta sydäntä apupumpun kanssa puolisen vuotta. Huhtikuulla pumppu oli temppuillut, sairaalassa oli jouduttu tekemään jonkinlainen pieni operaatio. Lääkäri oli operaation jälkeen asentanut pumpun jotenkin väärin ja sydän oli mennyt kammiovärinään, jonka seurauksena mies oli saanut aivovaurion. Nyt ei tunnista omaa vaimoaan! Lisäksi hän ei ymmärrä apupumpun tarkoitusta, vaan repii sitä pois. Kävely ja syöminen kuulemma sujuvat jo....
Tuo tarina pysäytti minut! Ehkä pikkuhiljaa alan ymmärtää miten reunalla tässä ihan oikeasti horjutaan. Miten pienestä kaikki on kiinni. Ja nyt näen myös sen vaihtoehdon, miten minulle (tai tyttärilleni) voi käydä! Minun on pakko nyt alkaa kuunnella omaa vointiani, parempi lähteä siirtoleikkaukseen täältä kotoa ja kohtalaisessa kunnossa. Silloin toipuminenkin tulee sujumaan kivuttomammin.
Eli: rikkaruohot ja pölypallerot vievät voiton 6-0. Myönnän häviöni, mutta ne eivät ole henkikultani arvoisia. Todellakaan.

Nyt pitänee siirtyä takapihalle seuraamaan trampoliinin pystytystä. Saa lapset kuluttaa enimmät energiat sinne. Toivotaan ettei tänä kesänä tarvi kipsata yhtäkään raajaa. Pari kesää sitten yksi käsi katkesi kahdesta kohtaa.