kun voimat ei riitä

Olen nyt näköjään jumittumassa päivityksissäni tähän kuopuksen huoltajuusasiaan, mutta tällä hetkellä se on asia jota en enää millään jaksaisi.
Voimani ovat ihan lopussa ja hermoni riekaleina....
Tuon ensimmäisen valvotun tapaamisen jälkeen meni tasan kaksi yötä neljästätoista niin että pikkuinen tyttö ei herännyt kertaakaan pelkoihin tai painajaisiin. Nukkumaanmenon kanssa taisteltiin joka ikinen ilta. Yritin tehdä kaikki kasvattajatemppuni mitä ikinä vaan osaan. Pidin lupaukseni, istuin sängyn reunalla rauhoittelemassa, lauloin, pidin sylissä, olin läsnä.
Päivisin huomasin tytön olevan erittäin räjähdysherkkä ja puhe muuttui aika epäystävälliseksi. Noihin asioihin jouduin puuttumaan alituiseen.....
Viime torstaina aloin valmistamaan tytärtä seuraavaan tapaamiseen, joka oli eilen. Tytön ensireaktio oli "mä en halua. mä en mee. MIKSI?" Yritin selittää tilannetta mahdollisimman positiivisesti, mutta kanta ei muuttunut, ennenkuin keksin valttikortin nimeltä lahjonta! Lupasin tytölle, että mennään spice iceen jätskille tapaamisen jälkeen.... Idea tuntui helpottavan tilannetta, kunnes perjantai-iltana tyttö sai taas huuto- ja paniikkikohtauksen. Aiheena oli, että hän haluaa ottaa kaverin tapaamiseen mukaan...
Ja taas mietintämyssy päähän, mitä tehdä.... Sain idean ja soitimme isälle. Puhelu tuntui rauhoittavan, koska myös isä oli luvannut tuoda jätskiä ja jonkun pehmolelun...... Yö oli silti rauhaton.

Multilahjottu lapsi oli käyttäytynyt hyvin tapaamisen ajan, ja minä huokaisin helpotuksesta. Jospa nyt elämä rauhoittuisi. Vaan yllätys yllätys, eipä rauhoittunutkaan.....
Tytön kiukuttelu alkoi samalla sekuntilla kun spice icen päärynäjätski oli vatsassa. Kaikki alkoi siitä kun hän ei saanut järjestellä kaupan hyllyissä olevia purkkeja oman mielensä mukaan. Ja jatkui kotieteiseen asti, jossa tyttö raivosi, huusi, itki, potki seiniä. Ja uhkaili hajottavansa koko kodin, jossa asuu vain typeriä ihmisiä. Sitten hän karkasi pihalle.
Välillä säälin naapureitani, kun he joutuvat kuuntelemaan minun kaunista karjuntaani :) Hermot vaan ei kestä.

Ja eilinen ilta toi taas pelot ja nukkumisvaikeudet!

Alan itse olla aika neuvoton tämän asian kanssa. Huomenna meillä on aika sairaalaan muissa asioissa ja aion pyytää tytölle lähetettä psykologin arvioon. Mielestäni tuo käytös ei ole enää normaalin rajoissa. ja jos onkin, niin sitten pyydän lähetteen itselleni, että pysyn koossa.
Aion myös raportoida lastensuojelun työntekijöille tytön reaktioita ja kysyä onko tämä oikeasti lapsen etu, että koko perhe kärsii.....Pitääkö äitin saada ensin hermoromahdus, vai mitä pitää tapahtua?

Katkerina hetkinä tulee mietittyä synkkiä.
 Miksi meidän pitää kantaa isän tekojen seuraukset ja hän pääsee taas kuin koira veräjästä?
Tämänkö takia sain uuden mahdollisuuden?
Kauanko uusi pumppu kestää tällaista huolta, unettomuutta ja stressiä?
Miksi minua koetellaan yhä uudelleen ja uudelleen?
Miksi mikään ei riitä?