Syytä ei tarvinnut kaukaa hakea, lauantaiaamuna oli pienemmällä tyttärellä ensimmäinen valvottu tapaaminen isänsä kanssa.
Osasin odottaa jonkinmoista reaktiota, vaikka olinkin yrittänyt valmistaa tytärtä positiivisesti tulevaan. Mutta se mitä siellä tapahtui, ei ollut tullut pieneen mieleenikään.
Tytär panikoitui ja alkoi huutaa ja täristä. Isä seisoi hiljaa vieressä, kun minä yritin houkutella tyttöä jäämään. Vihdoin isä otti tytön väkisin syliin ja minä päätin poistua tilanteesta.... Itku tuli minultakin, kun ulos pääsin. Sydäntä raastoi tytön huuto, itku ja ennenkaikkea se apua pyytävä katse....
Mutta minkäs teet, viranomaisten päätöksellä tämä on tuon pienen lapsen etu.
Puolisen tuntia oli tuo raivokas huuto jatkunut ja sen jälkeen tyttö oli suostunut jonkinmoiseen yhteistoimintaan (kuulemma leikkinyt nukkekodilla ja lasketellut liukumäestä. Yksin.)
Kahden viikon päästä seuraava tapaaminen.
Paikan (päiväkoti) tyttö oli kokenut niin kivaksi, että sinne pitää päästä uudelleen, äitin kanssa!!!
Kyllä taas heräsi kysymys, että miksi????
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)