Voi elämän kevät!

Tänä aamuna sain taas iloita siitä, miten esikoiseni osaa elää tässä hetkessä ja nauttia elämästä.
Jo yhdeksän vuoden ajan poika on käynyt samaa koulua, mutta edelleen kouluunmeno on suuri riemu ja ilo. On mahtavaa katsoa, kun tuo melkein kaksimetrinen, melkein aikuinen poikani juoksee ilosta hypähdellen koulun ovelle reppu toisessa kädessä heiluen. Ilonkiljahdukset vain kaikuvat ja hyvät huomenet toivotetaan ihan jokaiselle vastaantulijalle.

Tuon elämänasenteen kun voisi oppia. Jotain toki olen itsekin oppinut rankkojen kokemuksieni kautta, mutta ihan noin täysin rinnoin en edelleenkään osaa nauttia elämästäni. Jo nykyinen heittäytyvä ja intuitiivinen elämänasenteeni aiheuttaa joissakin ihmisissä pahennusta. Minusta on tullut nytku-ihminen, kun taas useimmat elävät sitku-elämää. Jokainen tietysti saa elää oman arvopohjansa kautta niinkuin parhaaksi näkee, minä olen nähnyt elämän raadollisuuden ja haluan elää nyt kun minulla on siihen mahdollisuus. Tulevasta en tiedä, menneisyyttä en voi muuttaa. Elämä on nyt ja varsinkin itse tunnen eläväni Elämän Kevättä!