Vihdoinkin elämämme näyttää helpottavan pitkällisen suossa rämpimisen jälkeen!!!! Mies oli eilen kahdessa eri työhaastattelussa. Toiseen hän oli itse hakeutunut. Siellä olisi vapaana paikka, joka olisi ollut pääosin yötyötä. Toiseen haastatteluun häntä pyydettiin nykyisen työnantajan toimesta. Ja ihan ex tempore hänelle tarjottiin ylennystä!! Siinä ei sitten ollut paljon miettimistä kumman paikan hän tulee ottamaan.... Oltiin molemmat tosi yllättyneitä ja onnellisia tuollaisesta mahdollisuudesta. Työ tulee sisältämään haasteita ja vastuuta. Uskon sen olevan hyvä ammatillinen kasvupaikka miehelleni. Tuollaisen pestin jälkeen ovet ovat auki moneen paikkaan.
Ja minäkin sain mukavaa postia kelalta!! Eläkkeen saajan hoitotuki on myönnetty minulle toistaiseksi, ja vieläpä korotettuna!! Oikaisuvaatimus meni kerralla läpi paikallisessa kelassa, ei onneksi tarvinnut asioida valituslautakunnan kautta tällä kertaa...
Nyt on valoa tunnelin päässä vihdoinkin. Nyt on syytä hymyillä ja juhlistaa elämää! Ei muuta kuin leivoksia tekemään, hop!
Ihania uutisia!! Raha ja työkuviot vaikuttaa kyllä niin paljoon elämässä.. ja vielä sairastelujen keskellä olis helpompaa jos ei tarttis niistä enää murehtia. Meillä tiukkuus jatkuu näköjään aina vaan.. mutta ehkäpä meillekin aurinko vielä joskus paistaa! :)
VastaaPoista