Miten turhauttavaa voikaan olla kun ei löydä sanoja, kun ei kertakaikkiaan osaa lohduttaa. Tyttärelle tuli Lastenklinikalta kirje, tahdistimen etäseurantalaite oli taas viime perjantaina rekisteröinyt vakavan rytmihäiriön. Ja lääkitystä pitää taas lisätä. Lapselta pääsi lohduton itku kun kerroin tuon uutisen. Pieni mieli oli murheissaan. Voiko elämä jatkua tällaisena, kohta ei kykene hänkään enää mihinkään.
Sanaton olen minäkin. Miten ontuva voisi auttaa toista ontuvaa? On kamalan lohdutonta nähdä elämänsä alkumetreillä oleva nuori nainen, joka tuntee olevansa umpikujassa. Elämä odottaa, mutta kaikki mahdollisuudet ja haaveet tuntuvat olevan harmaan sumun peitossa.
Niinpä, ei siinä voi kun yrittää olla luopumatta toivosta. Voimia koko perheelle!
VastaaPoistaKiitos Anu! Tässä oon kovasti yrittänyt keksiä tytölle jotain piristystä....
VastaaPoistaHuomenna vapaa enkä ole koko talvena käynyt missään "itseäni näyttämässä", nyt oli ajatus että jospa kun tänne tampereelle avautuu ilona mutta kun luin tätä niin meni ihan totaalisesti fiilikset nollaan....
VastaaPoistaHaluaisin niin olla avuksi...
voimia sinne koko perheelle!!!
VastaaPoistaitselläni toinen sairaus estää monta asiaa, suuntaa ja välillä joutunut miettimään mikä tarkoitus tällä on kun ei saa tai voi tehdä sitä mistä haaveilee. Elämä on paiskonut koko perhettä muutaman viime vuoden ja pieni erityisemme saa kokea hänkin liikaakin yhdelle kannettavaksi. Toiseen postaukseen viitaten, kirjoita ihmeessä kirja jos se tuntuu sille että se on mahdollista!!