Tervetuloa blogiini!

Arkea, sairauksia, erilaisuutta, voittajia, ilon hetkiä, epätoivoa, köyhyyttä ja rikkautta.
Meillä. Tässä ja nyt. Blogi täynnä elämää.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

projekteja

Työn alla oleva kirjaprojekti kypsyi mielessäni useamman vuoden. Entiset työkaverit ovat kannustaneet jo pitempään minua tarttumaan "kynään ja paperiin".  Kirjoittelen lähinnä omiin tarpeisiini, omaksi terapiakseni. Pöytälaatikkoon, siis modernisti: tietokoneen muistiin. Se on hyvä väylä purkaa itseä, käydä läpi syvimpiä tuntoja. On sitä jo useampi luku kertynyt, en tiedä tuleeko siitä ikinä painokelpoista tai missään muotoa julkaistavaa. Tehtävänsä henkilökohtaisena terapeuttinani se joka tapauksessa tulee täyttämään.

Käyn parhaillaan läpi myös ankaraa itsetutkiskeluprojektia. Olen alkanut pohtia, mitä haluaisin tehdä, jos saan uuden sydämen.(Siirron suhteen käytän edelleen konditionaalia, aikamuoto muuttuu vasta asian varmistuttua.) Olen yrittänyt tutkia omaa itseäni oikein kunnolla, olen yrittänyt miettiä kiinnostuksen kohteitani, harrastuksiani, taitojani, mahdollisuuksiani.
On vaikeaa löytää itsestä vahvuuksia.  Ehkä olen liian pitkään valmistautunut vain pahimpaan, etten osaa enää kääntää kelkkaani. Miten voisin päästä takaisin yhteiskuntaan, sen täysivaltaiseksi jäseneksi?
Haluaisin hyödyntää omat kokemukseni toisten auttamiseksi, sopivaa väylää en vaan tunnu löytävän. Kaikki elämänkokemukseni menettävät merkityksensä, jos en olekaan pystynyt niiden kautta kasvamaan....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)