puutarhan kohtalo

Tarkoitukseni oli istuttaa siemeniä jo muutama viikko sitten. Mullat ja siemenet ovat edelleen omissa pusseissaan. Olen ollut niin heikolla hapella, että on ollut pakko siirtää ei-välttämättömiä töitä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen. Paljon on asioita pitäisi-listalla, joku pitäisi saada kaatamaan pihasta ainakin neljä tai viisi isoa puuta, pensasaita pitäisi leikata, esikasvatettavista kasveista ainakin paprika pitäisi saada alulle. Sitten kun ilmat kunnolla lämpenee, työlista kasvaa huimasti. Viime syksynä piha pääsi hoidon puutteessa lievästi sanoen repsahtamaan. Vuokrasimme talomme Espanjan reissun ajaksi, ja vuokralainen ei ollut oikein puutarhaorientoitunut. Valitettavasti.
Tuolta lumen alta alkaa paljastua aikamoinen työmaa. Huolimatta siitä, että aika suuren työn teimme Suomeen paluun jälkeisenä viikkona, ehdimme haravoida koko syksyn lehdet juuri ennen lumen tuloa.

Yksi vaihtoehto näyttää kaikkein tällä hetkellä todennäköisimmältä, eli koko puutarhan laittaminen kesannolle ainakin täksi kesäksi. Tai sitten pitää muuttaa kerrostaloon;). Omatuntoni ei vaan taida sallia sitä. Puutarhanhoito on ollut minulle suuri voiman- ja ilonlähde,samoin sinne on haudattu monet epätoivot ja surut. En tiedä mikä muu harrastus voisi olla niin mukaansatempaavaa ja terapeuttista kuin tuo mullassa möyriminen. Siinä näkee kättensä jäljen. Siinä saa seurata kasvun ihmettä yhä uudelleen ja uudelleen. Miten kaunis luonto voikaan olla? Ja sitkeä! Tieto siitä, että tämänkin pitkän, kylmän ja lumisen talven jälkeen luonto taas herää kukoistukseensa on todella voimauttava ja armollinen.