rytmissä

Kardiologin kontrollissa käyty. Neljä kuukautta ehtikin mennä ilman minkäänlaista tutkimusta. Ehti jo tulla hieman väliinputoajan olo. Toki olen joka toinen viikko yhteydessä sydänkoordinaattoriin Helsinkiin, mutta täällä keskussairaalassa tuntuivat jo unohtaneen olemassaoloni. Kardiologikin kysyi, että olenko nyt sydänsiirtolistalla. Tietojensiirrossa lienee jotain ongelmia, ehkä.
Laboratoriokäynnillä otettiin ekg, ja olin jo unohtanut tuon tunteen, kun sairaanhoitaja huolestuu sydänfilmiäni katsellessaan. Miten usein minulta on kysyttykään, onko huono olo, tai muuten vaan yritetty tulkita melkein viivasuoraa käppyrää;) Tahdistin toki pitää rytmin nykyään aina viidessäkympissä, joten enää ei kysellä uteliaana, olenko huippu-urheilija tai huimaako kamalasti. Ja paperikin piisaa yhden "syklin" piirtymiseen..... Ennen tahdistinta sykkeeni saattoi olla 35-40, enkä edes oireillut valtavasti.

Muutenkin elämämme on palautumassa normaaliin arkirytmiin kesälomien jälkeen. Nuorimmainen aloitti päiväkodissa. Hän on ollut pienestä asti perhepäivähoitajalla ja nyt vihdoin saimme paikan päiväkotiin. Hänet olisi saanut viedä jo kesälläkin hoitoon, ja jälkiviisaana huomaan taas kerran olleeni tyhmä. Olisin itse päässyt huomattavasti helpommalla, jos vain olisin ollut itsekäs ja käyttänyt tuota mahdollisuutta.
Ensi viikolla alkavat sitten koulutkin. Huokaus. Ihanaa päästä taas kunnolla elämän makuun.

Olen ollut oikeastaan koko kesän todella uupunut ja pinna kireällä. Olen alkanut käyttäytyä kummallisesti! Mietinkin tuossa muutama päivä sitten tosissani, että pitääkö tähän tilanteeseen miettiä joku ratkaisu ennenkuin kaikki lähipiirissäni alkavat vihata minua. Ristiriita kuitenkin lienee siinä, että perhe on minun tukeni, siitä saan voimani, ja silti he ovat niin lähellä, että myös kiukku ja turhautuneisuus purkautuu heihin. Jaksamista vaaditaan puolin ja toisin.