Tervetuloa blogiini!

Arkea, sairauksia, erilaisuutta, voittajia, ilon hetkiä, epätoivoa, köyhyyttä ja rikkautta.
Meillä. Tässä ja nyt. Blogi täynnä elämää.

perjantai 14. lokakuuta 2011

kotoilua

Käsien vapina, horkkakohtaukset, kivut ja väsymys alkavat vihdoin hieman hellittää, joten ajattelin päivittää tännekin kuulumisia.
Kotiinpaluu oli yllättävän raskas, taksilla ajeltiin yhden pysähdyksen taktiikalla sairaalasta kotiovelle. Lähtö piti tapahtua jo tiistaina viime viikolla, mutta sydämessä oli edelleen hyljintäreaktiota, joten minulle annettiin tehokuuri kortisonia. Kolmena päivänä 500mg suoraan suoneen. Siinä oli mukava lähteä horjuvin jaloin torstaina kohti kotia....
Tahdistinhaavakin uhkasi tulehtua, joten kuumeen noustessa olisi pitänyt palata välittömästi takaisin osastolle. Onneksi ei sitten tulehtunut ja olen nyt saanut olla kotona.
Kotona olen yrittänyt tehdä pieniä askareita, ja ulkoilla pikkuisen. Jostain syystä olen ollut vasta nyt kipeä, joten turvauduin muutamana iltana erittäin vahvoihin kipulääkkeisiin, jotka saivat aikaan kamalan pahoinvoinnin seuraavana aamupäivänä. Nyt en ole niitä enää ottanut ja olo alkaa olla suht inhimillinen. Ja huomasin myös että valtava heikotuksen tunne johtui varmaan osittain siitä, etten saanut alas kuin minimaalisia ruoka-annoksia (+kortisoni vei myös makuaistin), joten nyt yritän pitää huolen että syön pieniä aterioita pitkin päivää. Kehoni tarvitsee energiaa toipuakseen leikkauksesta.
Hyvillä mielin olen kuitenkin kaikesta huolimatta. Liikkuminen on huomattavasti helpompaa uuden sydämen kanssa. Ja on kiva huomata, että päivä päivältä voimia löytyy yhä enemmän.
Eilen sain päivitettyä ulkovaatevarastomme!!! Nyt ei enää tarvita sandaaleja, talvi saa tulla!

1 kommentti:

  1. hienoa hienoa hienoa!!! :) onnea kotiinpääsystä!! ja hyvää toipumisaikaa! mä kävin jo muutamaan otteeseen täällä kurkkimassa..

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)