Tänään on taas yksi sellainen päivä, etten tiedä olisiko viisainta olla vaan hiljaa ja niellä vaan kaikki mitä vastaan tulee....
Maailmassa on yksi asia ylitse muiden, jota en voi sietää.
Tyhjät lupaukset!
Niitä olen joutunut elämässäni aika tavalla nielemään. Pettymys toisen perään ja aina olen niin kiltti tai sinisilmäinen etten jaksa niihin puuttua. Sairastellessani minua on luvattu auttaa monin eri tavoin. Konkreettista apua ei vain ole kovin hirveästi näkynyt....
Meitä on kyllä käytetty apuna niin muutoissa kuin muissakin "pikkuhommissa". Kukaan ei vaan ehdi meitä auttamaan kun apua tarvitsisimme. Missä menee raja, kauanko tätä on vain kestettävä?
Tiedän loukkaavani ihmisiä tällä kirjoituksella, mutta tosiasia on se, että kauniit sanat ei paljon lämmitä siinä vaiheessa kun taistellaan jokapäiväisen jaksamisen kanssa.
Lasten ja perheen vuoksi on eteenpäin aina jaksettu, hammasta on purtu ja kyyneliä nielty.
Nyt vain alkaa olla takki tyhjä, on taas tehty hirveä urakka ilman apuja. Kolmatta päivää vaivaava migreeni ei tilannetta helpota.....
Tänään on kuitenkin kaikesta huolimatta juhlapäivä. Keskimmäisellä lapsella on syntymäpäivä!
Ehkä tästä taas selvitään, paha mieli unohtuu ja mieli kirkastuu. Jospa vaikka päänsärky ja pahoinvointikin helpottaisi......
Vaikeasti sairaan lapsen äitinä olen kokenut saman. Itse olin aina valmis auttamaan, kunnes eräänä päivänä tein lopun siitä. Enään en auta muita, tein lopun, tunsin, että minua käytetään hyväksi. Itse en apua saanut, kun tarvitsin. Välit meni, mutta elämä helpottui. Helpompi olla pyytämättä, kun ei sitä apua kuitenkaan saa ja eihän sitä itsekkään tarvitse antaa.. olet urhea.. en voi muuta sano. ter. Sähköposti kaverisi.
VastaaPoistaSamantapaisia ajatuksia ollaan tässä miehen kanssa mietitty. Pitää vaan oppia sanomaan ei!
VastaaPoistaOn jotenkin kamalan nöyryyttävää pyytää apua, ja sitten nieleskellä taas ne pettymyksen kyyneleet....
Pahiten satuttaa ne lupaukset, joita ei edes aiota koskaan toteuttaa. Pelkkää sanahelinää.
Joten ei tarvitse kaukaa hakea sitä, mistä ja miksi olen kehittänyt itselleni tämän "ei tartte auttaa"-asenteen ;)