Liiallinen urakointi näkyy taas lievänä turvotuksena ja kamalana päänsärkynä.
Ei ihan kestä tää kroppa vielä viikon mittaista pihan siivous- ja raivaussavottaa. Kaikki pihan kovasti villiintyneet pensaat on leikattu alas, kasvihuone on siirretty, kasvimaa käännetty, pihaa haravoitu.......
Huomenna olisi vielä kaatopaikallevienti-kökkä edessä!
Sitä ennen olisi tarkoitus säkittää moskat ja kaivaa vielä(ainakin) yksi villiintynyt perennapenkki samaan kaatopaikkakuormaan.
Tämän urakan ohella on ehditty ilmoittautua Syke Ry:n vertaistukikoulutukseen, hoitaa pankkiasiat kuntoon ja ostaa uusi auto!
Lisäksi on nautittu musiikkiluokkien kevätkonserteista ja käyty kuuntelemassa tyttären musiikin perustutkinto1/3.
Äitienpäivääkin on vietetty ja muuten vain ystäviä tavattu. Ja grillikausikin on ehditty avaamaan!
Suruakin on mahtunut viime päiviin. Miehen isoäidin hautajaiset ovat tänä viikonloppuna.
Toisen suruviestin sain kun kuulin erään tutun kardiomyopatiapotilaan menehtyneen viikko sitten. Tapasin hänet leikkauksen jälkeisellä osastojaksolla meikussa. Hän oli ollut jo pitkään sydänsiirtolistalla ja oli silloin juuri saanut apupumpun.
Näin se elämä menee, suru ja ilo kulkevat käsi kädessä. Onni on osata elää hetkessä, nauttia hyvistä asioista.
Nyt suunnittelen tyttärelle 13-vuotissynttäreitä....
Ja menen leipomaan kinderpiirakan!
Laitahan kuvaa sittten kinderpiirakasta ja
VastaaPoistaOhjeenkin voisin ottaa, jos se annat!? ;)
Onnea 13-vuotiaalle! :)
Oon itse kopioinut sen tuolta yhdestä blogista ;)
VastaaPoistahttp://wwwmakeamalla.blogspot.com/search/label/makeat%20piirakat