Tervetuloa blogiini!

Arkea, sairauksia, erilaisuutta, voittajia, ilon hetkiä, epätoivoa, köyhyyttä ja rikkautta.
Meillä. Tässä ja nyt. Blogi täynnä elämää.

tiistai 28. elokuuta 2012

Etappeja

FEELS LIKE VICTORY!!!!
                                           Suuri Päivä lähestyy. Ensimmäinen vuosipäivä.

Loppuviikosta menen meikkuun yksivuotiskontrolleihin. Yksi sairaalayö tiedossa. Tällä kertaa pakkaan laukkuun lenkkarit ja ulkoilupuvun ja aion lähteä tutkimaan pääkaupunkia kävellen. Lenkkarit on samat jotka oli myös vuosi sitten mukana. Niillä on tallustettu jo aikamoinen matka.

Viikon päästä pistetäänkin sitten juhlat pystyyn!!
Jos tämä ei ole hyvä syy juhlia, niin sitten ei ole mikään.

Kuntoilukin on nyt lähtenyt kunnolla käyntiin, spinningiä on tullut kokeiltua ja kuntosalilla lihaskuntoa alettu palauttelemaan.
Viime viikolla kokeilin myös ohjattua vatsa-peppujumppaa, mutta se taisi olla liikaa. Viikonlopulla kärsin turvotuksesta ja rintakehän kivusta pahemman kerran.
Juuri äsken sain personal trainerin tekemän kuntoutusohjelman sähköpostilla ja se sisältää kolme kuntosalikertaa viikossa, joista yksi spinning ja kaksi henkilökohtaista lihaskunto-ohjelmaa. Sen lisäksi viikkoon sisällytetään kolme kestävyysliikuntakertaa.
Ohjelma vaikutti sopivan raskaalta tähän hetkeen ja pyrinkin sitä noudattamaan. Varmaan jossain vaiheessa kykenen osallistumaan myös ohjatuille jumppatunneille....

Keskimmäinen lapsi aloitti yläasteen ja ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui liikuntatunnit. Tai lähinnä liikuntapaikoille kulku. Ainakin syksyn liikuntatunnit pidetään muualla kuin koululla ja niihin kulkeminen olisi liian raskasta tytölle. Asiaan löytyi kuitenkin hyvä ja toimiva ratkaisu, tyttö vapautetaan tunneilta silloin kun ne ovat koulun ulkopuolella. Hän korvaa ne liikuntapäiväkirjalla, jonka tulemme laatimaan yhdessä opettajan kanssa.

Minulle syksy on aina ollut uudistumisen aikaa ja nyt se on saanut vielä kertaluokkaa syvemmän merkityksen.
                                                                    Siitä iloiten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)