Helsingissä meni hyvin, jos ei oteta huomioon suonien yhteistyökyvyttömyyttä.
Eli torstaina otettiin koepala, se meinas eka vähän tökkiä, oli ilmeisesti liian pitkä holkki käytössä. Samassa rytinässä kuvattiin sepelvaltimot eli tehtiin angiografia, ja tällä kertaa se tehtiin ranteen kautta. Tutkimuksen loppuvaiheessa suoni spasmas oikein todenteolla. Kipu oli kamala! Ja holkki meinas jumittua, kaksi hoitajaa sitä kiskoi ennenkuin se lähti irti....
Tuosta on nyt jo kuusi päivää, siltikin käsi edelleen kipeä ja ranteen särky herättelee öisin. Ei kiva!
Noiden kramppien lisäksi ihan tavallisen tipan suoneen saamisessa oli suuria ongelmia, kaksi kertaa saivat jopa puhkaistua saman suonen. Noh, viides kerta toden sanoi, tai siis viides yrittäjä sai tipan kiinni!
Perjantaina kidutus jatkui pistämisen merkeissä, oli vuorossa munuaistutkimus. Ja taas sama ongelma, huonot suonet!!!!
Mutta tärkeintä kuitenkin, että kokeiden tulokset oli hyviä. Eli ihan puhtailta kaikki vaikuttivat! Ja seuraava koepala vasta puolen vuoden kuluttua. Jee!
Viikonloppu menikin sitten mukavemmissa merkeissä. Lauantaina kävimme Strömsön avoimilla ovilla. Ihana paikka!
Ja sunnuntaina suuntasimme Kauhajoelle ruokamessuille. Ihania kotiintuomisia löytyi pussillinen.
Maanantai olikin aika liikunnallinen päivä, personal trainerin kanssa treenattiin jalkalihaksia oikein urakalla ja illalla teimme koko perheen kanssa retken yhdelle läheiselle suoalueelle, jossa pitkospuita pitkin pääsee laavulle makkaran paistoon. Kävelymatkaa kertyi melkein viitisen kilometriä. Kaikki jaksoivat hyvin!
Nyt pitäisi kovasti tehdä valmisteluja lauantain juhlia varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)