Tervetuloa blogiini!

Arkea, sairauksia, erilaisuutta, voittajia, ilon hetkiä, epätoivoa, köyhyyttä ja rikkautta.
Meillä. Tässä ja nyt. Blogi täynnä elämää.

perjantai 17. toukokuuta 2013

työn iloa

Mä oon niin onnellinen, oon alkanut saada keikkahommia.
Ja paikka on tuntunut heti alusta asti omalta, tykkään olla siellä ja mikä parasta hyvää palautetta olen myös saanut. Juuri aamulla sain soiton, että nyt on koko viikonloppu ja maanantai töitä..... Ihanaa!
Teen siis kehitysvammaisten ohjaajan sijaisuuksia paikallisessa kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Siis samainen Eskoo missä poikani on intervallihoidoissa kaksi viikkoa kuukaudessa.
Hassua, en ollut koskaan ajatellut Eskoota työpaikkana, vaikka minulla onkin päivähoitajan koulutus ja harjoittelujaksoni olen aikoinaan tehnyt kehitysvammapuolella. Ja sen lisäksi olen työskennellyt vammaisen lapsen avustajanakin. Puhumattakaan tuosta suurimmasta opistani, kehitysvammaisen lapsen äitiydestä.

MM-kisojen lentoaikataulu on nyt varmistunut ja sponsoreitakin olen saanut lisää. Olin viime syksynä työkokeilussa yhdellä yksityisellä lääkäriasemalla ja he lupautuivat sponssaamaan matkaani. Samoin miehen työpaikan, Nurmon keskuskeittiön henkilökunta lähtee tukemaan meitä. Kiitos teille!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)