Mitä on elämänhallinta? Pelkkä muotisana ja nykyihmisten elämäntyyliin kuuluva suuri harha? Ehkä juuri tuon harhan vuoksi, että kaikkea voi hallita, nykyään ihmisten on niin vaikea sopeutua siihen epätäydellisyyteen, jota vakava sairaus tuo mukanaan. Keho alkaakin elää ihan omaa elämäänsä, tulee tunne, että on sen vanki. Joutuu luopumaan monista asioista, asiat ikäänkuin karkaavat käsistä. Tuttua ja turvallista arkea on helppo hallita. Sairauden myötä elämä tekee kuperkeikkaa. Sellainen elämä, joka ei ole omassa hallinnassa ja kontrolloitua ja johon ei sisälly jatkuvuutta, ei ole hyvää elämää. Se ei vastaa vallitsevaa käsitystä ihmisarvoisesta elämästä. Siihen liittyy liikaa sattumanvaraisuutta ja haurautta. Se on epätoivottua, pelottavaa, rumaa. Sairauden myötä sinusta tulee taloudellisesti kannattamaton, uhka ihmisyydelle ja yhteiskunnalle.
Minun sairauteni on etenevä ja parantumaton. Ruumiini pettää minut toistuvasti. Se saa aikaan suuttumusta. Aika ajoin tunnen olevani oikein kunnon noita, olen kaiken aikaa kiukkuinen. Puran kiukkuni lapsiini ja puolisooni. Pinna on tiukilla, enkä voi itselleni mitään. Useimmiten viha purkautuu itkuna. Olen yrittänyt kehitellä itselleni jonkin sortin varaventtiiliä. Toistaiseksi hieman laihoin tuloksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kävit! Jätä tänne terveisesi :)