enkeleitä onko heitä

Yhdessä seuraamassani blogissa mietittiin tänään ihmisten ja tapaamisten merkitystä. Siitä sainkin aihetta vähän menneiden muisteluun.
Olen sairauteni aikana joutunut pohtimaan elämää perusteellisesti, ihan pohjamutia myöten.
Sairauden aikana on tullut miettineeksi myös matkan varrella tapahtuneita asioita ja usein on vasta nyt myöhemmin käsittänyt niiden tarkoituksen.

Arjen enkeleitä on oikeasti olemassa, minä ainakin olen sellaisia saanut avukseni silloin kun hätä on ollut suurin.
Olin nuorena, juuri valmistuneena päivähoitajana au-pairina Saksassa vuoden ja muistan kiitollisena niitä ihmisiä, jotka auttoivat minua palatessani Saksaan oltuani viikon lomalla Suomessa. Minulla oli Saksassa pankkitili ja siihen kortti, joten en vaivautunut vaihtamaan Saksan markkoja täällä kotipuolessa, vaan tarkoitukseni oli nostaa rahaa lennon jälkeen Hampurissa. Mutta teknisen virheen vuoksi pankkiautomaatit eivät toimineet tuona syksyisenä perjantai-iltana. Yritin soittaa (kolikkopuhelimesta) isäntäperheelleni, mutta en saanut yhteyttä. Olin siis yksin rahattomana Hampurin rautatieasemalla, enkä saanut ketään puhelimen päähän. Rauhattomana kiertelin asemalla, yritin miettiä vaihtoehtoja, narkkarit ja alkoholistit alkoivat kerääntyä asematunneliin. Yhtäkkiä eräs tyttö tuli luokseni ja kysyi onko minulla joku hätänä. Kerroin tilanteeni ja juttelimme siinä melko pitkään. Hän oli vaihto-opiskelija eteläamerikasta, oli asunut muutaman vuoden Hampurin lähistöllä. Hän ANTOI minulle rahat lippuun ja niin pääsin seuraavalle asemalle, eli Kasseliin!!!
Mutta Kasselissa sama ongelma jatkui. Minun olisi ollut tarkoitus jatkaa siitä vielä paikallisjunalla eteenpäin, mutta edelleenkään en saanut rahaa tai puhelinyhteyttä. Alkoi olla myöhä, ja paniikki valtasi.
Taas luokseni tuli eräs nuori nainen juttelemaan. Selvitin asiani ja hän MAJOITTI minut yöksi luoksensa, tarjosipa vielä iltakahvitkin läheisessä kahvilassa! Aamulla saimme isäntäperheeseen yhteyden ja pankkiautomaatitkin toimivat jälleen.

Ja onpa täällä Suomessakin meille ihmeitä tapahtunut, yksi asia tuli tänä aamuna mieleeni. Olimme muuttamassa Espanjaan kesällä 2010, ja koko kevään keräsimme matkarahastoa mm.myymällä tavaraa kirppareilla. Yritimme pihistää kaikesta, että saimme vuokraennakot ja matkakulut kasaan.

Yhtenä kauniina keväisenä aamuna löysin postilaatikostamme kirjekuoren, jossa oli nimetön kirje ja iso summa käteistä rahaa! Kirjeessä toivotettiin meidän perheelle kaikkea hyvää, kaiken kokemamme vastapainoksi. Hyväntekijä ei halunnut paljastaa nimeään, joten emme ole koskaan saaneet tietää kuka tuon lahjoituksen teki....

Toivon sydämestäni että hyvää tekevät ihmiset palkitaan jossain vaiheessa ruhtinaallisesti.
                                                     Ja niin myös uskon!